Kesänmerkkejä

Kesä on jälleen tulossa. Sen on saanut viimeisen viikon aikana huomata. Pihamme edessä olevat pellot ovat sulaneet, Pohjanmaa tulvii ja linnut laulavat. Kesän tulon huomaa monista muistakin tekijöistä, joista yksi on päivystyskalenterin täyttyminen. Kesähän on tunnetusti aikaa, jolloin Suomi on tapahtumia pullollaan.

 

Päivystäjille kesä on sekä rentoutumisen että päivystysvuoden kohokohtien aikaa. Osastomme on järjestänyt ensiavun perinteisesti Viinijuhlille ja RockCockiin kuin pienempiinkin tapahtumiin, joita eteemme ilmaantuu. Osastomme jäsenet voivat osallistua halutessaan myös muiden osastoje ja piirien järjestämiin päivystyksiin, kuten Ilosaarirockiin Joensuussa.

 

Isot tapahtumat ovat monesti "kokoontumisajoja". Vuosi vuoden perään samat tutut naamat lyövät taitonsa, tietonsa ja toimensa yhteen saman yhteisen päämäärän eteen. Toiset ovat mukana palkattuina (järjestyksenvalvonta, catering ym) ja toiset vapaaehtoisina, kuten me Punaisen Ristin jäsenet, mutta yhteishenki on taattu. Voikin olla, että törmäät hyvän päivän tuttuusi joka vuosi samassa tapahtumassa, päivität kuulumiset ja mikä parasta, nautit hyvästä fiiliksestä ympärilläsi. Monestihan tapahtumat ovat iloisia. Ihmiset tulevat hyvillä mielin ja ilo tarttuu myös meihin työtehtävissä oleviin.

 

 

Yhteenkuuluvuutta.
(Tokihan jokaisessa perheessä on myös koira.)
Kuva RockCockista vuodelta 2012.

 

Itse olen kokenut varsinkin RockCockin olevan tapahtuma, jossa yhteishenki työntekijöiden kesken on mahtava. Vaikka et tuntisikaan kuin murto-osan muista työntekijöistä (en tarkoita nyt oman teltan väkeä), olet kuitenkin osa suurta perhettä. Liityt perheeseen hakiessasi kulkulupaasi ensimmäiseen vuoroon tullessasi ja olet sen jälkeen tasavertainen jäsen. Olen myös kokenut, että meitä vapaaehtoisia arvostetaan porukassa kovasti. Monenmoisissa asioissa meihin turvataan.

 

Kirjoittelin ylös kesän tapahtumien päivämääriä. Seuraavana joutunen laittamaan työpaikan työvuorolistojen tekijälle toiveita. Jospa tänä kesänä ainakin Viinijuhlilla ja Rokkikukossa tavattaisiin..

 

 

Laura

-ensiapuryhmäläinen-

Ihmisarvoista asiakasvalintaa

Viikonloppuna turvallisuuskoulutuksessa kouluttajamme puhui väkivallan ennaltaehkäisyyn liittyvistä keinoista ja toimenpiteistä. Lista oli pitkä ja järkeenkäypä yhtä kohtaa lukuunottamatta. Keskellä kaikkia muita keinoja luki isolla ”ASIAKASVALINTA”. Siis häh! En osannut luentoa kuunnellessani edes hämmästyä tai kyseenalaistaa tätä enempää, kunnes kotiin mennessäni..

Asiakasvalinta väkivallan ennaltaehkäisynä on varmasti todella toimivaa, kuten kouluttajakin asiaa selvensi. Voit yksinkertaisesti valita asiakkaasi. Baarin ei tarvitse myydä henkilölle, joka aiheuttaa ilta toisensa jälkeen tappelun. Kauppa voi kieltää henkilöä, joka aina varastaa käydessään, tulemasta asioimaan kauppaan. Taksi tai linja-auto voi olla ottamatta liian päihtynyttä tai epäsiistiä henkilöä kyytiin. Hyvin yksinkertaista. Miksi siis emme voisi jättää kaikki väkivaltaiset asiakkaat pois ”asiakaslistaltamme”?

No, kun emme voi. Ensimmäisessä blogissani sivusin syytä lyhykäisyydessään. Asiakasvalinta on varmasti toimivaa järjestöissä, yhdistyksissä tai yrityksissä, joiden periaatteena ei ole tasapuolisuus ja inhimillisyys. Meillä se ei toimi. Meillä ei ole oikeutta sanoa, että väkivaltainen henkilö ei saisi meiltä apua tarvitessaan. Me autamme katsomatta henkilön tekoja ja toimia. Toimimmehan Punaisen Ristin periaatteiden alla ja kunnioitamme ihmistä. Me tiedämme, mitä ihmisarvo on.

Joudumme jatkamaan väkivallatonta linjaamme jollain muulla keinolla. Asiakkaitamme emme voi jatkossakaan valita. Onneksi väkivallan kohtaaminen on kuitenkin vielä (toistaiseksi) ollut harvinaista meitä päivystäjiä kohtaan. Lähes 6 vuotta mukana olleena olen toiminnassani törmännyt yhteen väkivaltatilanteeseen päivystyksessä. Tuolloin asiakkaani oli agitoitunut toisen henkilön käytöksestä, mutta purki pahaa mieltään haukkumalla minua. Kuuntelin tilannetta kärsivällisesti, mutta tiesin olevani turvassa. Tein alusta lähtien selväksi, että olen vapaaehtoinen: Punaisen Ristin vapaaehtoinen (näytin jälleen ristin kuvaa rintamerkissäni).. lisäksi järjestyksenvalvoja seisoi telttamme ovella.

Paloturvallisuutta ja väkivallanhallintaa

Maailma on paikka, jossa voi tapahtua melkeinpä mitä vain. Kuten aiemmissa blogeissa onkin todettu, vain varautumalla voidaan luoda mahdollisuus toimia oikeissa tilanteissa. Savo-Karjalan piirin osastoille järjestettiin lauantaina 13.4.13 turvallisuuskoulutus Savonialla, johon kuului paloturvallisuutta ja väkivaltatilanteiden hallintaa teoriassa.

Paloturvallisuusosuus koostui teoriasta ja siinä oli myös käytännön harjoittelua.  

Paloturvallisuuden teoriaosuus oli kiinnostava ja auttoi ymmärtämään tulen vaarallisuudesta tositilanteissa. Käytännön harjoittelu toi oikean tilanteen mielikuvaa. 

Väkivalta on osa nyky-yhteiskuntaa, kaikkien pitää olla tietoisia siitä. Kuitenkin myös omalla käyttäytymisellä on merkitystä väkivaltatilanteissa.

Kaikenkaikkiaan päivä oli kiinnostava ja hyvä kokemus ensimmäiseksi Punaisen Ristin kurssikseni. 

Jarno sammuttaa televisiota

Mira testailee sammutinta

Helin taidonnäyte

Meri-Tuuli ja palava telkkari

Onnistumisen iloa à la Riitta

Teksti: Oona, ensiapuryhmäläinen

Kuvat: Laura, ensiapuryhmäläinen

Et voi koskaan tietää, milloin on sinun vuorosi

Olin menneenä lauantaina äitini kanssa ostoskierroksella. Kierros huipentui kahvitteluun ja pieneen suolapalaan kahviossa, joka tuntui olevan kaikkien suosiossa sinä päivänä. Lopetellessamme omaa herkkuhetkeämme huomasin, että äitini selän takana lyyhistyi joku. Moni kiinnitti huomion vasta, kun kuului ehkä yksi maailman hirveimmistä äänistä: velton ihmiskehon rojahdus lattialle. Itsekään en olisi nähnyt sitä, ellei se olisi tapahtunut niin, että minulla oli suora katsekontakti.

Seurasin tilannessa ehkä kymmenisen sekuntia, kuten muutkin tekivät. Kukaan kanssaihmisistä ei noussut auttaakseen. Kuten epäilinkin, kahvion jonossa ollut henkilö oli pyörtynyt ja alkoi toeta saman tien kun pääsin hänen luokseen... ja pelkästään sillä, että oli ”päässyt” pitkäkseen. Säikähdys, joka mieleeni sekä muiden kahvilassa olleiden mieleen oli noussut, alkoi purkaantua. Apua satoi ympäriltä. Yksi nosti kaatuneen jalkoja, toinen haki juomista ja kolmas kaivoi puhelintaan, että soittaisi ambulanssin. Siinä vaiheessa stoppasin kuitenkin tilanteen ja käskin odottamaan. Alle minuutin tapahtuman jälkeen kaatunut oli jo täysin juttelukunnossa. Kalpea toki ja huonovointinen, mutta kunnossa. Kun autoin kaatunutta pystyyn, ei ketään enää suuremmin kiinnostanut tapahtuma.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ohjasin kaatuneen istumaan pöytäämme ja äitini kävi jonottamassa hänelle välipalan, jota hän itse oli yrittänyt jonottaa. Istuimme seurana jonkin aikaa, kunnes totesimme, kaikki kolme, että teidemme oli nyt aika erota.

Jälleen kerran, sen kymmenen sekuntin aikana, jona odotin muiden toimintaa, sain huomata saman tutun asian kuin aina ennenkin. Kun joudut auttajaksi, iskee epävarmuus. Oikeat toimintatavat alkoivat löytyä ihmisten mieliin vasta, kun joku toinen on antanut tai aloittanut ensiavun. Säikähdys, mitä nopeasti eteen tuleva tilanne aiheuttaa, voidaan minimoida valmistautumalla tapahtumiin etukäteen. Silloin, jo ensimmäisten sekunttien aikana, löytyy oikea toimintamalli auttaa läheistään. Et voi koskaan tietää, milloin auttamisvuoro osuu sinun kohdallesi.

Laura

-ensiapuryhmäläinen-

Torstai on toivoa täynnä

Monesti viikon odotetuin päivä on perjantai. Työviikko on takana ja parin päivän vapaat ovat edessä. Monelle ensiapuryhmäläiselle viikon kohokohtana voidaan kuitenkin pitää torstaita. Tuolloin pääsemme mukavien kaverien, jopa ystävien, seurassa harjoittelemaan ensiaputaitoja.

Ensimmäiset ensiapukurssit Suomessa pidettiin vuonna 1885 Helsingissä. Kursseilla koulutettiin poliiseja ja rautatieläisiä antamaan tarvittava ensiapu loukkaantuneille. Siitä lähtien Suomen Punainen Risti (tuolloin vielä nimellä Suomalainen yhdistys haavoittuneita ja sairastuneita sotilaita varten, joka toimi Venäjän Punaisen Ristin alaisuudessa) on kouluttanut maalikkohenkilöille ensiaputaitoja. Nykypäivänä SPR:n ensiapukursseilla on käynyt monia, monia ihmisiä.

Me ensiapupäivystäjät olemme kouluttaneet itseämme hieman pidemmälle. Perusensiapukurssien (EA1 ja EA2)  lisäksi ensiapupäivystäjänä toimivat ovat käyneet vähintään päivystyspalvelukurssin, jossa syvennytään ensiapupäivystyksissä toimimiseen. Punaisen Ristin ensiapuryhmäthän tarjoavat ensiapupäivystyspalvelua erilaisiin tapahtumiin. Ensiapupäivystämisen lisäksi useat meistä ovat kouluttaneet itseään päihdepuolelle (Varhaisen puuttumisen -kurssi), henkiseen tukeen (ja toimivat myös henkisen tuen valmiusryhmässä) sekä syventäneet ensiaputaitojaan entisestään (EA3, Ensivaste). Monilla on myös hallussa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintä- ja viestikurssit. Kaikki tämä on mahdollista vain olemalla aktiivisesti mukana.

No entäpä sitten, jos et tahdokaan päivystää, elämäntilanteesi ei sitä salli tai tahdot muuten vain ylläpitää ensiaputaitojasi? Mukaan vain. Kaikki ovat tervetulleita. Joukossamme on muun muassa eräs rekan kuljettaja, joka on mukana ensisijaisesti harjoittelemisen vuoksi. Hänen mielestään yksin tien päällä liikumisessa on olemassa ”riskinsä” siihen, että satut ensimmäisenä onnettomuuspaikalle ja joudut aloittamaan toimet uhrien auttamiseksi. Harjoitteleminen tuo itsevarmuutta ja lisää sisäistä turvallisuuden tunnetta. Vaikka toistaiseksi peruskurssit ovat käymättä ei mikään ole kuitenkaan poissuljettua, ehkäpä jonakin päivänä hän päivystää osastomme ensiapuryhmässä ja innostuu entistä enemmän ensiaputoiminnasta.

Mielestäni hänen ajatusmaailmansa on terve. Kuten tiedämme, jokaisella on velvollisuus auttaa. Uskallanpa jopa olla sitä mieltä, että ensiaputaitoja voitaisiin pitää kansalaisvelvoitteena ja yleissivistyksenä. Miksipä emme siis lisäisi perusensiaputaitojen opiskelua esimerkiksi jo ala- ja yläkouluikäisille biologian, kotitalouden tai liikunnan tunneille? Koskaan et voi sanoa varmaksi, että et joutuisi tilanteeseen, jossa olet auttaja. Ei todellakaan ole häpeä osata toimia, päinvastoin!

Olin itse lukioikäinen, kun noukin erään toisen nuoren katuojasta. Oli koulujenloppuilta ja olimme kaveriporukkani kanssa matkalla Väinölänniemelle. Hän oli sammunut, oksentanut eikä heräteltävissä. Käänsin nuoren kylkiasentoon samalla kun kaveriporukkamme toinen jäsen soitti ambulanssin. Minun ystäväpiirissäni tätä toimintaa pidettiin normaalina. Edellämme kävellyt toinen nuorisoporukka oli pysähtynyt ja nauranut sammuneelle nuorelle...

Osastomme ensiapuryhmä kokoontuu joka torstai (Haapaniemenkatu 38) klo 18 alkaen vaihtelevin, ensiapuun liittyvin, aihein. Joka torstai tiloistamme poistuu jälleen uutta oppineita ja vanhoja taitojaan kerranneita iloisia ihmisiä. Opettelemalla ensiapua, voit antaa sitä toisille ja tällä tavoin auttaa avun tarpeessa olijaa. Torstai on siis toivoa täynnä.  

Laura
-ensiapuryhmäläinen-