torstai 28. tammikuuta 2016

Ystäväilta

Ystävätoiminnan vapaaehtoiset kokoontuivat vuoden 2016 ensimmäiseen ystäväiltaan. Sää oli tosi huono, oli pakkasta ja tuuli purevaa. Siitä huolimatta meitä oli uskaltautunut mukaan 15.

Illan aihe oli terveellinen ravinto ja sen valmistaminen terveellisesti. Asiantuntijana ja aiheesta esitelmöi Erna Lahti. Hän kertoi kuinka ruoassa saadaan säilymään tärkeät ravintoaineet. Hänellä oli ainutlaatuiset keittoastiat , joihin voi laittaa kaikki, kasvikset, lihat ja kalat kypsymään yhtä aikaa ilman mitään nestettä ja maut eivät sekaantuneet. Kalan maku ei tarttunut muihin aineisiin.

Ystävät seurasivat valmistusta mielenkiinnolla. Erikoisinta näissä kattiloissa oli mielestämme se, että kananmunat keitettiin ilman vettä, vain märkä talouspaperi kattilan pohjalla Pääsimme sitten maistelemaan ja vertailemaan kasvisten makua joista osa oli keitetty vedessä ja osa sitten ilman vettä. Huomasimme väri- ja makueroja . Jälkiruokana nautimme pullakahvit.

Leena Närvänen
-ystävävälittäjä-

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Lapsikin sen osaa

Vuosi on ihana aloittaa kertaamalla vanhaa, mutta tärkeää aihetta. Meillä ensiapuryhmässä on kunnia-asia harjoitella elvytystä, jotta oikea toimintatapa iskostuisi takaraivoon ja olisi käytettävänä tarvittaessa juuri sellaisena, kuin sen kuuluisikin olla. Olen kuullut monien kertovan, että varmuus oman toiminnan oikeellisuuteen on myös lisännyt varmuutta auttaa toisia.

Elvytys on yksi niistä taidoista, joita jokaisen ihmisen tulisi osata. Tilanne, jossa taitoa tarvitaan, tulee yleensä aina niin yllättäen, että ohjeiden etsiminen ja protokollan opetteleminen kuluttaa turhaan kallisarvoista aikaa. Mitä enemmän käytämme aikaa elvytyksen aloittamiseen, sitä huonommat mahdollisuudet autettavallamme on selvitä.

Tekisitkö sinäkin uuden vuoden lupauksesi ja lupaisit opetella elvyttämään? Hyviä vinkkejä ja mahdollisuuden harjoitteluun saat esimerkiksi ensiapukursseilta ja ensiapuryhmästämme.

Elvyttäminen ei ole vaikeaa, lapsikin sen osaa.

Alla ensiapuryhmämme nuorin jäsen, Helmi 1v1kk, esittelee, kuinka elvytys aloitetaan.

Ensin herätellään.. ja kun ei herää, soitetaan 112.
Seuraavaksi tarkastamme hengityksen... ei hengitä
Sitten vain etsitään oikea painelupaikka...
...ja aloitetaan elvytys. 30 painallusta - 2 puhallusta.
Laura
-ensiapuryhmäläinen-

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Iloista alkanutta vuotta 2016!

Tuliko tehtyä uuden vuoden lupauksia? Onko tavoitteesi laihduttaa, pitää tipatonta tammikuuta, huomioida entistä enemmän läheisiä tai antaa aikaa auttamiseen? Tai ajatteletko, että on parempi olla lupailematta mitään, tekee sen mitä eteen tulee. Haluaisitko kuitenkin kokea jotakin itsellesi aivan uutta, miltähän auttamisen tuoma hyvän mielen tunne saa aikaan? Voisitko sinäkin olla itsellesi tai toisille ihmisille mielensähyvittäjä? Erilaisista auttamisen mahdollisuuksista Punaisen Ristin osastossa kerron hieman myöhemmin.

Itse lupasin olla herkuttelematta niin monta päivää, kuin saan tykkäyksiä vuoden 2015 loppuun mennessä. Sosiaalisen median Facebookissa on toisinaan ihmeellistä virtaa ja sieltä saa ideoita sekä tietoa mitä erilaisimpiin uusiin toimintatapoihin tai tapahtumiin. Niinpä itselleni kertyi kavereilta 137 tykkäystä ja saan herkutella 18. toukokuuta. Herkuttelun voi toki määritellä monella tavalla ja minäkin kirjasin omat ”reunaehdot” muistiin ja kerroin perheelleni. Tärkeää on pyrkiä tavoitteeseen ja ottaa askeleita uutta kohti. Saa antaa jotakin, luopua jostakin ja voi saada ja tavoitella jotakin.

Meillä SPR Kuopion osastossa riittää monenlaisia auttamisen mahdollisuuksia. Meillä voi auttaa ystävänä eri-ikäisille ja kaikenlaisille ihmisille, varhaisnuorten kerhon Reddie Kidsin kerhonohjaajana (https://rednet.punainenristi.fi/node/34393), henkisen tuen valmiusryhmäläisenä, terveyspistevapaaehtoisena (https://rednet.punainenristi.fi/node/15858), ensiapuryhmäläisenä, omaishoitajien ryhmätoiminnassa, eläkeläisten päiväkerhossa tai ukkokerho Ajattomissa. Aivan uutena ryhmänä aloittaa VOK (Vastaanottokeskus) vapaaehtoisten ryhmä, jossa tällä hetkellä Suonenjoella käyvät kuopiolaiset vapaaehtoiset kokoontuvat kuukausittain. Syksyllä aloitettiin myös nuorten ja opiskelijoiden SPR-hengailuillat, joissa on kuukausittain vaihtuva teema.

Tässä menovinkit tammikuun toimintoihin (kaikki Puijonkatu 9, ellei muuta mainita):

Heti vuoden alussa on mainio ajankohta liittyä Punaisen Ristin jäseneksi ja sehän on uusilla jäsenillä helpointa netin kautta www.punainenristi.fi/jäsenyys Kannattaa muistaa myös perhejäsenyyden mahdollisuus! Tuolta löytyy myös valtakunnalliset jäsenedut. Kuopiolaisena jäsenetuna on ainakin tammi-helmikuun vaihteessa julkaistava jäsenlehti! Aikaisempia jäsenlehtiä voit lukea https://rednet.punainenristi.fi/node/18501

Iloa auttamisesta jokaiselle!

Heli Nuutinen
tiedottaja ja jäsenmestari

maanantai 4. tammikuuta 2016

Päivä terveyspisteessä

Terveyspiste tarjoaa kävijälle maksuttomia mittauksia, esimerkiksi verenpaine ja – sokeri sekä kuuntelevan asiantuntijan, terveydenhuollon ammattilaisen. Terveyspiste on oiva mahdollisuus esimerkiksi eläkeläisille, työttömille ja vuorotyöläisille. Teemme tutkimukset nimettöminä, eikä meille jää tietoja rekistereihin. Pisteestä voi saada ohjausta esimerkiksi painonhallintaan ja ravitsemukseen.

On kuukauden eka maanantai, jolloin asukastuvalla on SPR:n terveyspiste päivä. Olen asukastuvan ovella ja huomaan oveen teipatun SPR:n terveyspisteen tiedotteen. Asukastuvalla on porukka jo terveyspisteelle tarkoitetun oven takana odottamassa vuoroaan. 

Kokoan tarvittavat välineet pöydälle, kirjaamista varten, verenpainemittari sekä verensokerimittari. Terveyspisteessä kirjataan seuraavat asiat: kävijöiden ikähaitari, sukupuoli, sivilisääty, mitä mittauksia tehdään, liittyykö käyntiin terveydentilan tunnistamista, psyykkistä ongelmaa, ihmissuhde tai henkiseen tukeen liittyvää ohjausta. Tuleeko keskustelussa esille työttömyyteen tai muihin asioihin liittyviä sekä joudutaanko asiakas ohjaamaan muiden palvelujen piiriin. 

Pyydänkin sitten ensimmäisen naishenkilön sisälle. Keskustellaan niitä näitä, ja mitataan keskustelujen lomassa verenpaine. Henkilöllä on valtava tarve puhua, ja pyydän verenpaineen mittauksen aikaan, jos hän vähän aikaa olisi puhumatta. Todettiin, yhteen ääneen, että verenpaine on kunnossa. Henkilö toteaa, kun minulla ei siellä kotona ole ketään jonka kanssa minä juttelen, niin sen vuoksi tulen asukastuvalle, ja kun tiedän milloin terveyspiste on tulen mittauttamaan verenpaineen, niin saan samalla jutella. 

Seuraava tulee punakka mieshenkilö, pyydän istumaan. Huomaan, että hän on jotenkin kiireinen, tai sitten on sen oloinen olemassaan. Keskustellaan hetki, ja kysyn että otetaanko verenpaine, niin hän toteaa voisihan sen ottaa. Mitattuani verenpaineen, huomaan, että verenpaine on suhteellisen korkea, kysyn että onko miehellä siihen lääkitystä. Hän vastaa, että ei ole, ja enkä ole lääkärissä tarvinna käydä. Otan hetken kuluttua toisen mittauksen. Sanon, sitten suosittelisin teitä menemään terveyskeskukseen, koska verenpaineenne on suhteellisen korkea. Mies rauhallisesti vastaa, että voihan tuonne männä, kunhan ensin käyn sen kalan savustamassa.

Hetken kuluttua viereeni istuu nuorehko, hyvin kookas, kiharatukkainen mies. Kysyn, häneltä suomeksi mitä hänelle kuuluu? ja siitä se keskustelu alkoikin. Henkilö ollut suomessa muutaman vuoden, kertoi että hänellä on perhe, vaimo ja kaksi lasta. Nuoren miehen puheesta en välttämättä kaikista lauseista saanut selvää, mutta tulimme keskustelussa hyvin toimeen. Kertoi, että haluaisi työhön, mutta kun töitä ei ole. On saanut olla pieniä työpätkiä, mutta nyt ei tällä hetkellä ole tiedossa taas mitään. Mies toteaa sitten, että onhan onneksi minulla on perhe.

Työttömyysaihe jatkui myös seuraavan henkilön kohdalla. Nuorehko suomalainen mies, joka oli joutunut pakkolomalle, kun firmassa ei ollut sillä hetkellä vara pitää työtekijöitä. Mies halusi kertoa kalastus harrastuksista, jota hän on työttömänä ollessa ruvennut harrastamaan. Innossaan hän kertoi miten isoja kaloja hän on onnistunut saamaan. 

Viimeisen vartin aikana sisään tulee pariskunta, joka käy terveyspisteessä, kun ehtivät kiireiltään. Pariskunnan kanssa keskustellaan heidän sairauksista ja mittausarvoista. Lisäksi keskustellaan matkustamisesta, jota pariskunta harrastaa.

Pari tuntisen jälkeen kokoan välineet isoon muovilaatikkoon, ja totean yksikseni, että toivottavasti sain jonkun tämän päivän kävijöistä tyytyväiseksi ja täytettyä kävijän toiveen, vaikka keskustelemalla niitä näitä. Lisäksi, että löysin yhden ns. avainasiakkaan sinne terveyskeskukseen, tämän vanhemman miehen jolla oli verenpaine korkealla.

Vuokko Hämäläinen
- Terveyspistevapaaehtoinen-