Hyvää omaatuntoa kalastamassa?

Törmäsin taannoin netissä keskusteltuun, jossa pohdittiin ihmisen pyytettömyyttä ja hyvän omantunnon kalastelua. Seura-lehti järjestää vuosittain Vuoden päivänsäde -kisan, johon tänä vuonna osallistui myös ”Toisenlainen frendi” eli kehitysvammainen lapsi (tätä termiä ”Toisenlainen frendi” siis käytettiin yleisesti keskustelussa viitaten Ylen esittämään kehitysvammaisista ystävyksistä kertovaan tosi-TV ohjelmaan ”Toisenlaiset frendit”), joka keskutelun mukaan oli voittanut kisan. Suloinen, pieni, vaaleatukkainen, punaposkinen ja hymyileväinen lapsi. Ilmetty päivänsäde. Joku keskustelussa oli kuitenkin kysynyt, kuinka moni äänestäneistä on ”kalastanut hyvää omaatuntoa itselleen” äänestämällä kehitysvammaista lasta. Mitäpä itse ajattelet asiasta?

Me ristiläiset olemme varmasti oman vapaaehtoistaipaleemme varrella törmänneet jokainen epäilyihin ja ennakkoluuloihin omasta vapaaehtoisuudestamme. Itse olen ainakin joutunut ”puolustelemaan” valintojani ja ideologioitani. Eniten ihmisiä ympärilläni on ihmetyttänyt se, että kuinka viitsin uhrata vapaa-aikaani vielä tekemällä jotain, josta en itse saa mitään. Ai enkö? Siitäpä pääsemmekin tähän ”hyvän omantunnon” -kysymykseen. Saanko itselleni hyvän omantunnon tekemällä vapaaehtoistyötä? Saan. Entä, teenkö vapaaehtoistyötä saadakseni hyvän omantunnon? Kyllä. Olenko siis itsekäs tehdessäni jotain, millä tietoisesti haen hyvää omaatuntoa? En. Tekeekö vapaaehtoistoimiminen minusta paremman ihmisen kuin muut? Ei.

Sehän se juttu juuri onkin. En ole koskaan törmännyt Punaisen Ristin vapaaehtoistoimijaan, joka olisi antanut ymmärtää olevansa parempi ihminen kuin ne, jotka eivät järjestöön kuulu. Maailma on täynnä ihmisiä, joista toiselle sopii paremmin toisenlainen mukana oleminen kuin toiselle. Siinä missä itse en pidä lipeäkalasta, se on toisen herkkua. (Aika raaka vertauskuva, mutta täysin totta.) En jaksa uskoa, että kenelläkään vapaaehtoistoimijalla on toimimisen päämääränä se, että saisi itselleen kirkkaimman kruunun. Me olemme täällä toisiamme varten. Toisilla sitä auttamisen tahtoa ja resursseja vain on enemmän kuin toisilla ja pystymme hyödyntämään sen Punaisen Ristin järjestön kautta (… ja se, mitä kaikkea muuta me vapaaehtoistoiminnastamme saamme, voisin kirjoittaa vaikka uuden blogin).

Palatakseni Vuoden Päivänsäteeseen: Pohdin asiaa pitkään lähes pahoittaen mieleni tämän päivänsäteen puolesta. Hänhän oli voittanut kisan olemalla oma itsensä. Tulin tulokseen, että jokaisella äänestäneellä on ollut vapaa valta valita kenet haluaa.. ja tänä vuonna Päivänsäde-tittelin voitti eniten ihmisiä ilahduttanut hymy, joka nyt vain sattui kuulumaan kehitysvammaiselle pikkupojalle. Onnea vuoden 2013 Päivänsäteelle!

Laura

-ensiapuryhmäläinen-

ps. Minut on kerran esitelty toiselle ihmiselle ”Tämä on ystäväni Laura, hän on myynyt sielunsa Punaiselle Ristille”. Tämän sarkastisenkuuloisen esittelyn lausujan äänessä kuulsi syvää ylpeyttä parhaan kaverinsa valinnasta.