Ajatus blogista alkoi herätä. Google oli kovassa käytössä, kun yritin etsiä muiden SPR osastojen blogeja, mutta sellaisia ei osunut hakutuloksiin. Olisimmeko siis edelläkävijöitä tämän suhteen? Viimeisen silauksen antoi Sydäntalvi-harjoitus, jonka jälkeen pohdin, kuinka hienoa olisi jakaa tuntemuksia toistenkin kanssa. Niinpä ehdotin blogin perustamista Helille lupautuen ylläpitämään sitä. Vaikka Heli näytti asialle vihreää valoa, en kuitenkaan koskaan tullut kirjoittaneeksi loppuinnostuksen antaneesta tapahtumasta. Ehkäpä nyt olisi aika kertoa, mistä kaikki sai alkunsa.. vai sanoisinko loppusilauksen.
Sydäntalvi-valmiusharjoitus järjestettiin ympäri Suomea 16.2.2013. Tehtävänämme oli ennalta suunnitellusti evakuoida Savon Vammaisasuntosäätiön (SAVAS) Kuopion Särkiniemen palvelukodin asukkaat. Olimme varanneet evakuoimispaikaksi Alavan seurakuntakodin, jonne inva-taksilla evakuoidut siirsimme. Mukana evakuoinnissa meillä oli Vapepan eri järjestöjä.
Homma sujui kaikin puolin mainiosti. Alavassa meillä oli tarjolla pienimuotoista ohjelmaa sekä kahvitus. Päivän kohokohtiin kuului kuitenkin aivan suunnittelematon osuus, jonka muistan vieläkin ja jonka muistelu nostaa hymyn huulilleni.
Eräs palvelukodin asukkaista pelkäsi poliisia. Kun hän näkin valmiusharjoitukseemme osallistuneen Vapepa-yhteyspoliisimme, hän meni täysin paniikkiin. "Ei, en halua poliisin mukaan. En ole tehnyt pahaa. En ole tehnyt pahaa. En tahdo putkaan!" asukas sopersi koko kahvituksen ajan. Ohjaajat yrittivät rauhoitella asukasta. Eihän poliisi suinkaan putkaan veisi. Onneksi poliisillamme oli pelisilmää ja taito puhua. Hän istahti kahvittelemaan samaan pöytään pyynnöstämme. Jututettuaan muita pöydässä olijoita hän alkoi jututtaa myös pelokasta asukasta muina miehinä puuttumatta pelkoon. Kun tilanne vähitellen alkoi "sulaa", pääsi hän kysymään, miksi asukas pelkää poliisia. Poliisihan on ystävä. Pitkän tovin rupateltuaan he pääsivät yhteisymmärrykseen asiasta. Ei poliisi suinkaan pahaa tahdo eikä asukas ole tehnyt pahaa. Väärinymmärrystä kaikki. Päivä päättyi asukkaan osalta poliisiauton kyytiin, mutta tällä kertaa vain kotiin, eikä putkaan, kuten asukas oli aikaisemmin pelännyt.
Pohdimme tilannetta jälkikäteen. Olisiko tätäkään pelkoa paljastunut ja vääriä käsityksiä kyetty korjaamaan, mikäli harjoitusta ei olisi järjestetty? Toivottavasti vielä tänäkin päivänä asukas uskaltaa poliisiauton nähdessään vilkuttaa poliisille, kuten mukana ollut poliisimme oli neuvonut ystävän eleenä tekemään.
Vai etkö snäkin haluaisi lukea ja jakaa tällaisia kokemuksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti