maanantai 25. marraskuuta 2013

Täydellisiä muistoja

Aamulla muistot valtasivat mieleni. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Katsoin Raskasta joulua -porukan uutta musiikkivideota ”Tulkoon joulu” . Kyseisen musiikkigenren edustajistossa on monen monta laulajaa, joita kuuntelen joulun ulkopuolellakin ja joiden tekemisiä seuraan. Idoleitako? Ei suoraan, mutta musiikillisesti hyvin lahjakkaita miehiä (kyllä, tällä kertaa vain miehiä). Palasin musiikkivideota katsoessani ajassa taaksepäin useita vuosia. Palasin myös aivan eri vuodenaikaan. Yksi tekijä kuitenkin yhdisti aamuista hetkeä ja muistoani: Tony Kakon silmät...

Olin päivystämässä SPR:n kautta taannoisessa Kuopio Rockissa. Kyseisen vuoden pääesiintyjänä Kuopioon oli saapunut Sonata Arctica solistinaan kukas muukaan kuin Tony Kakko. Vaikka monesti olenkin epäonninen, tällä kertaa onni oli kuitenkin suosinut minua. Kuten varmaan olette tienneetkin/huomanneetkin, ensiapupäivystäjät sijoitetaan ”suurten” keikkojen ajaksi ennalta sovituille paikoille niin, että he saavuttaisivat yleisöjoukon (ja artistijoukon) nopeasti. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että yksi pari on yleisön ja lavan välissä turva-aidan ”paremmalla” puolella ja yksi tai kaksi paria yleisön ”takana”. Päivystyspaikkani Sonata Arctican keikan aikana olisi aivan eturivissä.

Jo pelkästään se, että pääsisin katsomaan yhtä Suomen hienoimmista raskaan musiikin bändeistä riitti nostamaan fiilistä. Lisäksi laulaja mielenkiintoisine silmineen (olen edelleenkin sitä mieltä, että niiden silmien takana on tarina, jota hän ei hevillä eikä polkallakaan kerro kuulijoilleen, pitää vain arvoituksenaan), merirosvomaisine ulkomuotoineen ja korvia hivelevine lauluäänineen olisi siinä muutaman metrin päässä vain minua ja yleisöä varten. Tiedän, että tämä kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta joskus täytyy vain heittäytyä nauttimaan.

Kuvanlaatu ei kerro kaikkea, mutta keikka oli juuri sellainen kuin odotinkin...

Esiintyminen oli loistava. Yleisö osasi käyttäytyä, mikä tarkoitti, että mitään ei tapahtunut. Saimme kaikki rauhassa nauttia kesäyöstä ja musiikista... kylmät väreet selässä kulkien.

Palataanpa tähän aamuun. Kuopiolainen Tarot-muusikko Tuple Salmela laulaa omaa osuuttansa kappaleesta. Sitten Tony Kakko, eikun vain paranee! Ja kun musiikki rauhoittuu musiikkivideolla, esiin tulevat ensin siniset ”lempeämmät” silmät, sitten koko mies. Marco Hietala. Kappale on täydellinen! Mutta niin on myös muistot kesien rock-festareilta, joissa olen herroja päässyt livenä näkemään.

Jo jouluisin ajatuksin,
Laura
-ensiapuryhmäläinen-


ps. Tahtoisitko sinäkin täydellisiä kokemuksia ja muistoja? Se on täysin mahdollista. Ilmainen Ensiapuryhmän tutustumiskurssi järjestetään Kuopiossa 11.1.14 klo 12-17. Kurssi on tarkoitettu kaikille ensiaputoiminnasta kiinnostuneille eikä aiempaa ensiapuosaamista vaadita. Ilmoittautumiset 15.12.13 mennessä joko sähköpostina osoitteeseen jari.jokinen(a)sprkuopio.com tai puhelinnumeroon 040-544 2602.

torstai 14. marraskuuta 2013

Osastomme muuttaa.. ensiapuryhmän osuus on nyt suoritettu

Osmo suunnittelee auton sisältöä.. hieman toispuoleistako?

Se mikä ei vasaralla irtoa, sitä ei tarvita!

Hylly mukaan ja menoksi!

Jokaiselle tavaralle löytyi omat paikkansa..

... Riikan järjestelmällisyydellä!

Loppusuoralla jo vähän hymyilyttikin

"Rahat tai tonkka!"

Reddie-koirakin osallistui muuttotalkoisiimme

Herra Dunant seurasi tyytyväisenä askareitamme

Löydä oma tapasi auttaa

Lieköhän muilla osastoilla tiloissaan yhtä hienoja seiniä?

Ensiapuryhmäläinenkin on päässyt seinälle

Kahvitauko a´la Osmo ja Jari

Kaikella on oma paikkansa

Loppusiivous ja kaikki on valmista!
Laura
-ensiapuryhmäläinen-

ps. Osastomme uusien toimitilojen avajaiset pidetään tulevana lauantaina 16.11.2013 klo 10-15 osoitteessa Puijonkatu 9.

torstai 7. marraskuuta 2013

Nils Holgerssonin.. eikun Holger-Nielsenin menetelmä ja muita elvytysoppeja

Tänään harjoittelimme jälleen elvytystä ensiapuryhmämme kanssa. Kertaus on opintojen äiti ja kuten sanotaan, koskaan ei voi harjoitella liikaa. Kouluttajamme Heikki Sederholm muistuttikin, että tutkimusten mukaan jokaisen tulisi harjoitella elvytystä kolmen kuukauden välein, jotta taito pysyisi taitona eikä vain tietona. Kouluttaessaan Heikki sivusi ”vanhoihin” elvytysohjeisiin, joita jäin pohtimaan. Joskus kouluaikoinani tuli lueskeltua Finnanest-lehdestä elvytyksen historiasta ja onneksi nämä artikkelit löytyivät myös internetin ihmeellisestä maailmasta.

Tapani Tammisto ja Christine Tammisto ovat koonneet Finnanestin vuoden 2008 vuosikertaan neljä artikkelia käsittävän juttusarjan ”Elvytys Suomen lääketieteellisissä julkaisuissa”. Artikkeleissa käsitellään elvytystä toki lääketieteelliseltäkin kantilta, mutta paljon ”Trivial Pursuit”-tason tietoakin niistä sai. Tahdonpa jakaa teille niistä muutaman.

Minkä luulet olevan ensimmäinen maininta, mitä elvytyksestä on löydetty? Se on Raamatusta. Vanhan Testamentin 2. Kuningasten kirjassa mainitaan profeetta Elisan elvyttäneen lapsen panemalla suun suuta vasten, kädet käsien päälle ja laskemalla itsensä lapsen päälle. Muutaman kerran näin tehtyään lapsi oli aivastanut seitsemän kertaa ja avannut silmänsä. Voitko uskoa tätä?

Alkujaan elvytys on ollut siis jonkin sortin puhalluselvytystä. Tämän todistaa myös herra Paracelsuksen 1500-luvulla käyttämä ”palje”-tekniikka. Hän siis esitteli ihmisille, kuinka erillistä paljetta käyttämällä kyettiin elvyttämään koiria vain puhaltamalla ilmaa, elämän yhtä eliksiireitä, suoraan keuhkoihin.

1700-luvulla elvytystä (edelleen puhalluselvytystä) ajettiin kansan tietouteen hukkuneiden auttamismuotona. Lontoossa ja Amsterdamissa oli jopa omia yhdistyksiä elvytystä varten. Elvytysohjeet painettiin jopa osaksi almanakkaa. 1780 eräs Tenholalainen äiti löysi kaksivuotiaan lapsensa hukkuneena ja ohjeiden mukaan toimimalla pelasti tämän hengen – suusta suuhun elvytyksellä!

Osaatko sanoa, mikä lisäsi elvytysten määrää 1800-luvulla? Anestesian eli kansan kielellä nukutusten lisääntyminen operaatioiden aikana. Menetelmät eivät tuolloin vielä olleet kovin kehittyneitä. Potilaan tilan seuraaminen tapahtui lähinnä tarkkailemalla potilaan pulssia ja hengitystä (mitä muuten mekin teemme nykypäivänä!) ja mikäli vointi alkoi laskea, vähennettiin anestesia-ainetta, kuten kloroformia, tai päädyttiin elvytyksiin.

Vielä 1916 ilmestyneessä suurelle yleisölle tarkoitetussa ensiapuoppaassa neuvotaan antamaan tekohengitystä jokseenkin näin:
  • Avaa kiristävät vaatteet, poista hengitystie-esteet ja avaa hengitystiet nostamalla mandibulaa.
  • Käännä potilas vatsalleen, kohota jalkoja ja käännä pää sivulle.
  • Laskeudu polvillesi ja painelle suorin käsin potilaan lanneseutua ja rintakehän alaosaa. Tämä aiheuttaa uloshengityksen.
  • Auttajan ojentautuessa ja lopettaessa painamisen tapahtuu sisäänhengitys passiivisesti.
  • Toista tätä 15-20 kertaa minuutissa.
Toki poikkeuksia tähänkin tekohengitysmenetelmään oli, kuten hukkuneen elvytys.

Jotta pääsisimme kohti nykyaikaa täytynee vielä paljastaa, että painantaelvytys eli ulkoinen sydänhieronta tuli osaksi elvytystä vasta 1960-luvulla. Painantaelvytys otti kuitenkin huonosti tulta alleen, sitä kehotettiin käyttämään esimerkiksi silloin kun odotettiin, että instrumentit ovat valmiina, jotta potilaan rintakehä voitaisiin avata ja antaa sydänhierontaa suoraan sydämeen TAI jos pikaisesti suoritettavaan rintakehän avaamiseen ei ollut mahdollisuutta. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja nykyäänhän kehotetaan pelkästään painelemaan, mikäli on epävarma puhaltamisesta. 

Eiköhän siinä ollut jo paljon ”triviaalitietoa”. Noh, sinulla varmaan heräsi kysymys, mitä Holger-Nielsenin menetelmä tarkoittaa. Sen sinä joudut kaivamaan internetin kätköistä itseksesi. Enkös ovelasti saanutkin sinut lukemaan koko jutun loppuun? Tai jospa nyt kuitenkin hieman auttaisin sinua. Tsekkaa menetelmä ohessa olevasta linkistä. H.N. method

Elvytysterveisin
Laura
-ensiapuryhmäläinen-

Lähteenä olen käyttänyt neljää eri artikkelia Tapani ja Christine Tammistolta (Finnanest 2008). Näiden nimet ovat:

  • Puhalluselvytyksestä takaisin puhalluselvytykseen,
  • Kolme ensiapuopasta yleisölle,
  • Moderni anestesia Suomeenkin ja
  • ”Elvytyshoito vaatii päättäväisyyttä, innostusta ja uskoa”.