Kisaa edeltävä aika
En oikeastaan missään vaiheessa ennen kisoja jännittänyt tai suuremmin miettinyt kisoja tai suorituksiani. Vasta kisaa edeltävä torstaina tuli jännitys. Aivot teki työtä, mietin vain että onko kaikki asiat huomioitu onko vielä jotain mitä voisin tehdä.
Kisapäivän aamu
Herättyäni 05.15 tunnelma oli rento ei juurikaan jännitystä, mutta tuntui kuitenkin siltä, että aika kului hitaasti. Kisatoverini Heli vihdoin haki minut ja sitten vasta alkoi jo vähän jännittää, kun matka kohti Niittylahtea alkoi.
Matka sujui kuitenkin leppoisasti. Pysähdyimme ennen Niittylahtea tauolle Marjalan ABC:lle. Risteyksissä en malttanut olla kun halusin vaan kisatoverit kokoon ja tunnelmoimaan yhteishenkeä mitä meillä oli. ABC:llä tauottiin ja yhteisen kahvipöydän ääressä luotiin yhteinen kisatunnari ”Kuopion tähtityttöset”.
Vihdoin saavuimme perille. Jännitys helpottui ja nöyrästi minäkin porukkani mukana tein pakolliset kisaa edeltävät toimet ja keskustelimme viimehetken asiat. Tuntui yhteisen ryhmähengen lisäksi liikuttavalta nähdä muita SPR:n tovereita, jotkut olivat kisaamassa ja toiset toimitsijoina. Saimme ilmoittautumisen yhteydessä kisanumeron ja kisatunnarimme kehittyi vain ”Ykköset ykköset Kuopion tähtityttöset.” Ei voinut kuin olla onnellinen meidän ryhmästä ja siitä jo ennen kisoja syntyneestä yhteishengestä.
Seuraava vahva merkittävä tuntemus oli kun odotimme järjestäytyneenä kisan alkamista ja ohjeita. Puheet tuntuivat pitkältä ja silmäni haravoi kaikkien paikalla näkyvien ihmisten joukosta tutut. Jännittänyt ei juuri lainkaan, kuitenkin tässä vaiheessa koin pientä tressiä kisatovereideni puolesta. Kuinka jaksamme, onko kaikilla asiat hyvin, kuinka aamu on sujunut jne…
Kisat alkoivat. Toimimme rasti rastilta ja toimimme hyvin. Vaikka huomasin itsekkin puutteita tai virheitä se ei mieltäni haitannut. Ihailin vain kuinka ensiapuryhmäläisiä on kehittynyt asioissa. Sisimpäni huuti "hurraa", mitä pidemmälle rastikierroksella pääsimme.
Olimme siinä tilanteessa että seisoimme jonossa muiden osastojen kanssa odottamassa tuloksia. Sitten kuului… "Kolmanneksi tuli Kuopion ryhmä", ja fyysisestä väsymyksestä huolimatta ilo ja riemu oli suunnaton. Ei voinut olla kuin ylpeä ja kiitollinen omalle kisaporukalle, mutta myös itselle. Minun vapaaehtoistyöni ei ollut mennyt hukkaan. Lisäksi sain palkinnon ja kunniakirjan ensiapupäivystämisestä. En osannut arvata/odottaa kyseistä huomionosoitusta. Mietin vain että tää on huikee juttu ja samalla koin jonkinlaista helpotusta ja kuvia ensiapupäivystyksistä ja ryhmäilloista pyöri mielessä ja mieli kiitti.
Kotiin saavuttua ilo oli vaan suurimmillaan ja äkkiä koneen äärelle päivittämään facebook tilaa.
Seuraana päivänä piti lähteä jälleen päivystämään ja oli jotenkin luottavainen/onnistunut tunne ja jotenkin hymyilytti koko ajan. Tää pronssi ja kunniakirja tsemppaa henkilökohtaisesti antaa uutta intoa tulevaan toimintaan.
Matka sujui kuitenkin leppoisasti. Pysähdyimme ennen Niittylahtea tauolle Marjalan ABC:lle. Risteyksissä en malttanut olla kun halusin vaan kisatoverit kokoon ja tunnelmoimaan yhteishenkeä mitä meillä oli. ABC:llä tauottiin ja yhteisen kahvipöydän ääressä luotiin yhteinen kisatunnari ”Kuopion tähtityttöset”.
Vihdoin saavuimme perille. Jännitys helpottui ja nöyrästi minäkin porukkani mukana tein pakolliset kisaa edeltävät toimet ja keskustelimme viimehetken asiat. Tuntui yhteisen ryhmähengen lisäksi liikuttavalta nähdä muita SPR:n tovereita, jotkut olivat kisaamassa ja toiset toimitsijoina. Saimme ilmoittautumisen yhteydessä kisanumeron ja kisatunnarimme kehittyi vain ”Ykköset ykköset Kuopion tähtityttöset.” Ei voinut kuin olla onnellinen meidän ryhmästä ja siitä jo ennen kisoja syntyneestä yhteishengestä.
Seuraava vahva merkittävä tuntemus oli kun odotimme järjestäytyneenä kisan alkamista ja ohjeita. Puheet tuntuivat pitkältä ja silmäni haravoi kaikkien paikalla näkyvien ihmisten joukosta tutut. Jännittänyt ei juuri lainkaan, kuitenkin tässä vaiheessa koin pientä tressiä kisatovereideni puolesta. Kuinka jaksamme, onko kaikilla asiat hyvin, kuinka aamu on sujunut jne…
Kisat alkoivat. Toimimme rasti rastilta ja toimimme hyvin. Vaikka huomasin itsekkin puutteita tai virheitä se ei mieltäni haitannut. Ihailin vain kuinka ensiapuryhmäläisiä on kehittynyt asioissa. Sisimpäni huuti "hurraa", mitä pidemmälle rastikierroksella pääsimme.
Olimme siinä tilanteessa että seisoimme jonossa muiden osastojen kanssa odottamassa tuloksia. Sitten kuului… "Kolmanneksi tuli Kuopion ryhmä", ja fyysisestä väsymyksestä huolimatta ilo ja riemu oli suunnaton. Ei voinut olla kuin ylpeä ja kiitollinen omalle kisaporukalle, mutta myös itselle. Minun vapaaehtoistyöni ei ollut mennyt hukkaan. Lisäksi sain palkinnon ja kunniakirjan ensiapupäivystämisestä. En osannut arvata/odottaa kyseistä huomionosoitusta. Mietin vain että tää on huikee juttu ja samalla koin jonkinlaista helpotusta ja kuvia ensiapupäivystyksistä ja ryhmäilloista pyöri mielessä ja mieli kiitti.
Kotiin saavuttua ilo oli vaan suurimmillaan ja äkkiä koneen äärelle päivittämään facebook tilaa.
Seuraana päivänä piti lähteä jälleen päivystämään ja oli jotenkin luottavainen/onnistunut tunne ja jotenkin hymyilytti koko ajan. Tää pronssi ja kunniakirja tsemppaa henkilökohtaisesti antaa uutta intoa tulevaan toimintaan.
Kiitäen
Riikka
-kisa- ja ensiapuryhmäläinen-
