Ensiapua ja suunnistusta.. tai oikeastaan toisin päin

Lupauduin kirjoittamaan kokemuksistani Jämsä Jukolan ensiavussa. Tapahtumahan oli 15.-16.6. 2013. Wikipedia sanoo Jukolan viestistä näin: ”Jukolan viesti on vuosittain järjestettävä maailman suurin viestisuunnistuskilpailu, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1949. Viestijoukkueet ovat seitsenjäsenisiä ja reitti on ollut pituudeltaan 70–90 km. Yksittäiset osuudet ovat 6–17 kilometrin mittaisia. Vuosina 1951–1977 naisten kilpailu käytiin Venlojen juoksu -nimisenä yksilökilpailuna. Vuodesta 1978 alkaen naisten kilpailu muutettiin 4-osuuksiseksi Venlojen viestiksi. Jukolan viestiin ja Venlojen viestiin osallistuu niin maailman huippusuunnistajia kuin aivan tavallisia kuntoilijoita; kaikilla joukkueilla ovat tasavertaiset radat ja rastit.”

Tänä vuonna kilpailijoita oli n 16 000, siihen päälle kannustusjoukot, talkoolaiset yms (yht yli 30 00 hlöä), joten potentiaalisia asiakkaita riittää ensiavun näkökulmastakin.

Kuopiosta lähti bussilastillinen suunnistajia varhain lauantai-aamuna mukanaan rinkat ja teltat, siellä majoitutaan teltoissa. Kilpailukeskus oli Jämsänkosken metsäoppilaitoksen tuntumassa, osa toiminnoista koulun rakennuksissa. Tuollaiseen isoon tapahtumaan mennessä vierähtää aina tovi hahmottaa, missä mikin paikka on, ensimmäisenä piti löytää kuopiolaisten teltta-alue ja laitella teltat pystyyn. Kävin toimitsija-infossa hakemassa toimitsija materiaalin, huivin ja T-paidan, jota oli enää kokoa XXL jäljellä.

Iltapäivä meni valmistautuessa omaan suunnistusosuuteen. Juoksin ankkuriosuuden, joka oli 8,5 km pitkä. Ei olisi temppukaan tietä pitkin juosta, mutta piti suunnistaa, oli suota, mäkiä, risukoita, kivikoita ja isoja, kuraisia ojia. Onnistuin kuitenkin tällä kertaa ihan mukavasti omaan tasoni nähden. Seuraavaksi pesulle; taivasalla n. 70 suihkua, onneksi kuitenkin pressut ympärillä. Telttasaunassa sai hyvät löylyt. Tänä vuonna ennätin metsäkirkkoonkin, yleensä olen siihen aikaan vielä metsässä. Siellä oli mukavasti ajateltu kirkkoväen mukavuutta, oli istuinaluset laittaa mättäälle sekä hyttysmyrkkyä.

Seuraava kohokohta oli miesten viestin lähtö; on hyvin vaikuttava kokemus, kun n 1600 miestä otsalampuissaan lähtee tykinlaukauksesta juoksemaan. Vuoroni ensiavussa olisi alkanut vasta klo 3, mutta ajatus mennä pariksi tunniksi kylmään makuupussiin ei houkutellut, joten lähdin jo ensiapuun, jotka olivat lämpimässä sisätilassa.

Jukolan ensiapu oli jaettu kolmeen erilaiseen toimintaan; maastopisteistä vastasi puolustusvoimat, maalin lähellä oli ns. hätäensiapu ja sitten varsinainen pääensiapu, jossa oli lähinnä sairaalatasoista hoitoa. Hätä- ja pääensiavusta vastasivat lääkärit ja sairaanhoitajat, varmaan siellä oli muitakin työntekijöitä. Tuossa hätäensiapu ei ollut aivan sitä, mitä SPR:n oppien mukaan käsitetään hätäensiapuna. Toki oli tarkoitus hoitaa henkeä uhkaavat tilanteet, mutta myös KKK hoito, yms. pikkuvammat. Suunnistuskisoissa toiminta on myös kovin erilaista verrattuna esim. jalkapallo-otteluun. Kun jalkapalloilija loukkaa jalkansa, rientää paikalle heti monta ihmistä kylmäpussin kanssa, mutta suunnistaja on saattanut linkata kipeällä jalalla tai vuotavalla haavalla, kuten sain myöhemmin todeta, monta kilometriä ja vasta sitten hakeutuu ensiapuun.

Tiina vielä "siviileissään"

Olin n 12 h vuoron pääensiavussa, jossa oli onneksi riittävästi henkilökuntaa potilasmäärän nähden, 2 lääkäriä 4 sairaanhoitajaa ja sihteeri. Potilaat melko tyypillisiä; nilkkoihin, polviin KKK hoitoa, muutama haavan ompelu. Eräs iäkäs mies oli todellakin juossut lähes 5 km jalassaan n 10 cm pitkä syvä haava. Ei ollut kuulemma pahasti vuotanut, vaikka oli Marevan (verenohennuslääkitys) käytössä. Silmälääkäriä tarvittiin tarkastamaan useampikin silmä. Metsässä oli paljon tiheitä kuusikkoja. Muutama mies kärsi nestehukasta, osa sai juomalla ja levolla itsensä kuntoon, osa tarvitsi ”tipan”. Jämsässä oli keskimääräistä vähemmän potilaita, keli oli hyvä; ei satanut, ei liian kuuma, helpohko maasto, ei liian kuivaa, muutoin hiekkakangas oli pöllynnyt ja aiheuttanut enemmän hengitysvaikeuksia.

Ensiapupisteeltä

Kokemuksena tuo viikonloppu oli rankka, mutta tosi mukava. Ensi vuonna Jukolan viesti on Kuopiossa, Vehmersalmella. Siellä ainakin maasto on hankalampi, olot aivan kenttäolot ja oikea sairaala kaukana. Siellä en oman seuran edustajana saa osallistua viestiin, mutta ensiavussa olen sitäkin tiiviimmin, varmaan koko kevät menee asiaa valmistellessa, olen sen pääensiavun/kenttäsairaalan osastonhoitaja. Tervetuloa talkoisiin, tulevan viestin sloganin toivotuksin ”Veikeä kokemus-lumoava elämys”.

Tiina

-ETK ja ensiapuryhmäläinen-