Törmäsin taannoin netissä
keskusteltuun, jossa pohdittiin ihmisen pyytettömyyttä ja hyvän
omantunnon kalastelua. Seura-lehti järjestää vuosittain Vuoden
päivänsäde -kisan, johon tänä vuonna osallistui myös
”Toisenlainen frendi” eli kehitysvammainen lapsi (tätä termiä
”Toisenlainen frendi” siis käytettiin yleisesti keskustelussa
viitaten Ylen esittämään kehitysvammaisista ystävyksistä
kertovaan tosi-TV ohjelmaan ”Toisenlaiset frendit”), joka
keskutelun mukaan oli voittanut kisan. Suloinen, pieni,
vaaleatukkainen, punaposkinen ja hymyileväinen lapsi. Ilmetty
päivänsäde. Joku keskustelussa oli kuitenkin kysynyt, kuinka moni
äänestäneistä on ”kalastanut hyvää omaatuntoa itselleen”
äänestämällä kehitysvammaista lasta. Mitäpä itse ajattelet
asiasta?
Me ristiläiset olemme varmasti oman
vapaaehtoistaipaleemme varrella törmänneet jokainen epäilyihin ja
ennakkoluuloihin omasta vapaaehtoisuudestamme. Itse olen ainakin
joutunut ”puolustelemaan” valintojani ja ideologioitani. Eniten
ihmisiä ympärilläni on ihmetyttänyt se, että kuinka viitsin
uhrata vapaa-aikaani vielä tekemällä jotain, josta en itse saa
mitään. Ai enkö? Siitäpä pääsemmekin tähän ”hyvän
omantunnon” -kysymykseen. Saanko itselleni hyvän omantunnon
tekemällä vapaaehtoistyötä? Saan. Entä, teenkö
vapaaehtoistyötä saadakseni hyvän omantunnon? Kyllä.
Olenko siis itsekäs tehdessäni jotain, millä tietoisesti haen
hyvää omaatuntoa? En. Tekeekö vapaaehtoistoimiminen minusta
paremman ihmisen kuin muut? Ei.
Sehän se juttu juuri onkin. En ole
koskaan törmännyt Punaisen Ristin vapaaehtoistoimijaan, joka olisi
antanut ymmärtää olevansa parempi ihminen kuin ne, jotka eivät
järjestöön kuulu. Maailma on täynnä ihmisiä, joista toiselle
sopii paremmin toisenlainen mukana oleminen kuin toiselle. Siinä
missä itse en pidä lipeäkalasta, se on toisen herkkua. (Aika raaka
vertauskuva, mutta täysin totta.) En jaksa uskoa, että kenelläkään
vapaaehtoistoimijalla on toimimisen päämääränä se, että saisi
itselleen kirkkaimman kruunun. Me olemme täällä toisiamme varten.
Toisilla sitä auttamisen tahtoa ja resursseja vain on enemmän kuin
toisilla ja pystymme hyödyntämään sen Punaisen Ristin järjestön
kautta (… ja se, mitä kaikkea muuta me vapaaehtoistoiminnastamme
saamme, voisin kirjoittaa vaikka uuden blogin).
Palatakseni Vuoden Päivänsäteeseen:
Pohdin asiaa pitkään lähes pahoittaen mieleni tämän päivänsäteen
puolesta. Hänhän oli voittanut kisan olemalla oma itsensä. Tulin
tulokseen, että jokaisella äänestäneellä on ollut vapaa valta
valita kenet haluaa.. ja tänä vuonna Päivänsäde-tittelin voitti
eniten ihmisiä ilahduttanut hymy, joka nyt vain sattui kuulumaan
kehitysvammaiselle pikkupojalle. Onnea vuoden 2013 Päivänsäteelle!
Laura
-ensiapuryhmäläinen-
ps. Minut on kerran esitelty toiselle
ihmiselle ”Tämä on ystäväni Laura, hän on myynyt sielunsa
Punaiselle Ristille”. Tämän sarkastisenkuuloisen esittelyn
lausujan äänessä kuulsi syvää ylpeyttä parhaan kaverinsa
valinnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti