Terveisiä Genevestä, osa 3

Musée international de la Croix-Rouge et du Croissant-Rouge: Reconstruire le lien familial

... Kun nuo linkit hajoavat, he menettävät osan identiteetistään ja merkityksestään...

Museotutustumisemme tunnerikkain osuus on alkamassa. Näin jälkikäteen voin kertoa kokeneeni muun muassa iloa, ahdistusta, surua, kuvotusta ja kiitollisuutta kulkiessani "Perhesiteiden palauttaminen" -kokonaisuuden läpi. Kuinka maailmassa voikaan tapahtua niin paljon pahaa?

Ne toimivat juuri niin, kuin niiden oletettiinkin toimivan: Vaikka ketjut eivät osuessaan tuottaneet kipua, ne painoivat. Suuri ahdistus levisi läpi kehon. Metallisen olomuotonsa vuoksi ne olivat kylmiä aiheuttaen kylmät väreet aina osuessaan. Ehkä kammottavinta kettingeissä oli kuitenkin se, että niitä et voinut vain ohittaa: Sinun on vain kuljettava läpi kymmenien kettinkien osuessa sinua eri puolille kehoasi. Vaikuttava aloitus näyttelykokonaisuudelle!

Kettingit päästivät sinut huoneeseen...

Huone oli täynnä hyllyjä. Hyllyillä oli vieri vieressä laatikostoja, joissa jokaisessa oli kortteja. Jokaisen kortin "takana" oli ihminen. Sotilas etsi omaistaan, omainen etsi sotilastaan. Kaikki ne kortit olivat aitoja Punaisen Ristin keräämiä kortteja ensimmäisen maailmansodan ajalta. Korttien avulla sotavangit ja omaiset pyrittiin yhdistämään ja varsinkin omaisille saattamaan tieto "heidän sotilaansa" kohtalosta. Kortteja oli kaikkinensa 9 miljoonaa. Kyllä, 9 000 000! (En osaa sanoa kuinka paljon kortteja oli näytillä, vastaan: Paljon)

Kuljettuasi läpi hyllyjen, nähtyäsi hyllymetreittäin kortteja aakkosjärjestyksessä löysit jotain vielä pysäyttävämpää, seinän.

Seinällä oli kuvia vuoden 1994 Ruandan kansanmurhasta. Pienet lapset etsivät perheitään Punaisen Ristin avulla. Ja kuinka ollakaan, näyttelykokonaisuuden raskas alku purkaantui kyyneleinä. 

Kaiken pahan keskellä tämä pieni poika on jaksanut vielä hymyillä

Samaisessa huoneessa esiteltiin 1. maailmansodan aikaisen kortiston käyttöä ja toimintaa. Pääsimme itsekin selailemaan kortteja läpi sekä tutustuimme "nykyaikasempaan" tapaan arkistoida etsittäviä ihmisiä. 

Demonstraatio korttien käytöstä...

Nykyaikaisempi versio, Angola 2005

Kun pääsimme huoneesta eteenpäin olin aivan sanaton. Kävimme huoneessa, jonka seinälle oli levitetty lakana Srebrenican verilöylyn ajoilta. Jälkikäteen en osaa kertoa huoneesta mitään. Olin niin "shokissa", etten muista mitä interaktiivinen oppaani minulle kertoi. Muistan vain hajun, savun hajun, joka vielä vuosien jälkeenkin irtosi lakanasta huoneen ilmaan.

Viimeisimpänä näyttelykokonaisuutena tutustuimme kirjeisiin, joita Punainen Risti on välittänyt. Ne puhunevat puolestaan.

Zarqa (Jordania) 1970

Guantanamo (Kuuba), 2004

Miltä sinusta tuntuu nyt? Voit jakaa kokemuksiasi toisesta näyttelykokonaisuudesta kommentit-osiossa.

Teksti: Laura, ensiapuryhmäläinen

Kuvat: Laura Tossavainen, Zaida Kosonen